lauantai 1. maaliskuuta 2014

PYHÄ SAARA

Herjoja, herjoja, herjoja, herjoja, herjoja
vaan kukaan ei kysy
MIKSI?
Herjojen kohde siis pyhän Saaran ikoni ja minä muutama vuosi sitten.

Nyt kun on tämä blogi voin kertoa itselleni, aloitan alusta,
ilman historiaa ei ole tulevaisuutta.

Odotin kesää, oli 1950 -luku,  sieltä hän tulee kävelevä koivu, pihamme oli suojaisa siksi Kankaanpäästä tullut mustalaisvaimo toi luvalla myytävät vihdat pihaamme ja kierteli taloissa myymässä niitä ja haki välillä niitä lisää pihastamme, hän ei pukeutunut mustalaisnaisen pukuun, varmaan köyhyyttään, en tiedä, mutta muistan hänen olleen hyvin mystinen joten äidin esiliinan helmoissa roikuin tirkistellen vierasta.
Aikaa on kulunut mustalainen on muuttunut romaniksi ja kun muutin tänne böndelle koin myös nostalgiaa kun eräänä päivänä pöllähti mersu pihaan ja pari romaninaista tuli vaatekaupoille, kävivät monena vuonna ja aina kun lähtivät toivotti vanhempi Jumalan siunausta, hän sanoi sen sellaisella tosissaan olevalla lämmöllä ettei kukaan koskaan ole sitä niin tehnyt,
usein mietin hänen Jumalsuhdettaan, emme koskaan puhuneet tästä, se ei olisi ollut sopivaa,
niinpä eräänä päivänä päätin että maalaan hänelle pyhän Saaran jonka ikonin löysin sattumalta, tästä kehittyi vuoden suunnittelu ja toteutusvaihe,


halusin nimenomaan suomalaisen romani naisen puvun pyhän ylle, tutkin eri vaatekappaleiden käyttöä,
lapsuudesta muistona nähdyt korvarenkaat, jo oli yllätys, vanhimmat tyypit löytyy karjalan alueelta ja ovat jo poistuneet valikoimista vanhanaikaisina, halusin kullata korvakorut ja sädekehän, normaalisti en käytä kultaa, mutta usein kulta koruina oli omaisuus jota romaninainen kantoi,
yhtenä on isot kameekorut joista maalasin yhden ja siihen romanien lipun, vihreä vaakataso kuvaa maallistumista ja sininen henkisiä arvoja, keskellä on  pyörä,
tekstin tein kirjakääröön romanien kielellä ja sen sain käännöksenä Romano missiolta, teksti suomeksi on :
                                   "SINÄ OSOITAT MINULLE ELÄMÄN TIEN!"
Kirjakääröön maalasin myös Kristuksen. Yllättävää on että suomen romanien käyttämä kieli on parhaiten säilynyt Euroopassa.

Täytyi lukea myös paljon tekstejä, kirjoja jotta syntyisi se minun mielestäni kunnioitettava ikoni kurki Saarasta,
muistopäivä Pyhälle Saaralle on 24.5 ja suurta praasniekka juhlaa vietetään ranskalaisessa Marioiden kaupungissa. Saintes - Maries- de- la Mer`ssä
ja romanien lipunpäivä on 8.4 ensi kertaa tänä vuonna.

Odotin romanimummoani pari vuotta, ei tullut enää, siksi lahjoitin ikonin erääseen tsasounaan.
Kun ortodoksi.net tehtiin juttu ikonista oli vastaanotto ikonille karmea kuten myös harrastajamaalarille.
Ortodoksi. netistä  löytyy nimellä Musta Saara laaja aineisto aiheesta.

Aikaa kului, kävi vieraita maasta jossa on romanien kohtalo ala arvoinen, suurta ihmetystä aiheutti ikoni, voiko romaneilla olla jotain, noilla kurjilla, ikonia kuvattiin runsaasti ja moni vieraista sai vietäväksi uusia ajatuksia,
itse olen tyytyväinen jos ikoni leviää vaikka korttina ihmisille joilla ei ole mitään, on kuitenkin pyhä Saara joka kaiken keskellä antaa tunteen ettei ole yksin,
hitto, en ole teologi , on vaikea saada selitettyä, mitä haluaisin, kuitenkin, usko kannattelee joka tapauksessa kaiken kurjuuden keskellä, minä harrastelijamaalari en etsi mediaseksikyytä tällä ikonilla vaan lohtua vähäosaisille jota voi usko ja ikoni,pyhä Saara antaa.

Huomenna sunnuntaina on sovintosunnuntai, anteeksipyynnön ja anteeksi antamisen aika, voiko ihminen ja pitääkö antaa anteeksi, kyllä voi ja pitää, vaan koskaan ei kolhaisut unohdu ja tärkeintä on muistaa kun on itse syyllistynyt kolhaisuun,
paasto siis alkaa ja sen myötä, kirjoittelen seuraavan kerran paaston loputtua.

HYVÄÄ NELIKYMMENPÄIVÄISTÄ PAASTOA YSTÄVÄNI!

PS.


Paaston kevät : tapahtumia Valtimolla

3.3. – 17.4.2014            Luonto ikoneissa –näyttely Valtimon kirjastossa

 3.3.  klo 16                      Näyttelyn avajaiset kirjastossa: Isä Andrei siunaa näyttelyn

ja  khra Saastamoinen antaa paastokäskyn ja luennoi
paastosta.

 
11.3. klo 18                     Runoilta kirjastossa: valtimolaiset runonlausujat esittävät

                                            hengellisiä runoja ja kanttori Sari Meriläinen laulaa.

                                            Paastonajan teepöytä. Juontajana Lea Kotilainen.

 
16.3. klo 19                     Urkumusiikkia ja runoja paaston ajaksi Valtimon    ev.lut.kirkossa. Esiintyjinä Sari Meriläinen ja Lea Kotilainen.,

 
18.3. klo 18                     Ikoninäyttelyn esittely ja lyhyt luento aiheesta muoti ikoneissa, munkki Stefanos. Paastonajan teepöytä.

 
30.3. klo 16                     Nurmeksen ortodoksisen kirkkokuoron ja Valtimon ortodoksisen naiskuoron konsertti Kuntalaisten Talossa.

 
1.4. klo 18                       Luento Läntisen kirkon kuvataiteesta kirjastossa. Luennoijana pastori Helena Kuja-Kanto. Paastonajan teepöytä.

 

11.4. klo 11-16              Virpovitsa talkoot kirjastossa lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille. Tarvikkeet ja välineet saa kirjastosta.

 
Tapahtumien järjestäjinä ovat ortodoksinen ja luterilainen seurakunta, kirjasto,

ja Ylä-Karjalan ja Juuan kansalaisopistot.

Tervetuloa!