lauantai 24. tammikuuta 2015

SHSSSS S, NYT SE ALKAA!

Nimittäin, tutkin ortodoksisen kirkon suhtautumista teatteriin ja näyttelemiseen, en löytänyt vielä mitään negatiivista, ehkä tämän kirjoituksen jälkeen.

Teatteri on aina kuulunut läheisesti elämääni, vaarini Yrjö Rafael joka ei ollut oikea vaarini, vaan hänen veljensä Henrik, Yrjö omi kaikki muksut ja lesken Henrik- Heikki veljensä kuoltua, näin puhutaan aina vain vaarista,
vaari oli Outokummun näytelmäkerhon ohjaaja Porissa ja sitä myöden isäni myös näytteli kiertueilla, vaarini kuoli 30.1. 1952, hänestä puhuttiin aina taiteilijana, en tiedä miksi, oli varmaan lahjakas, muutenkin kuin ohjaajana, tässä kirje äidilleni:

 
Kolme kuvaa on säilynyt näytelmistä ja yksi ohjelma lehtinen:
 
 
 
 
 
Kolmas kuva on Aleksis Kiven näytelmästä Lea
 
 
Lea näytelmän pohjana on Luukkaan evankeliumin tarina tullimies Sakeuksesta, joka kiipesi puuhun Jeesuksen nähdäkseen. Näytelmässä Sakeuksen tytär Lea ja saddukeus Aram rakastavat toisiaan, mutta isä haluaa naittaa tyttärensä Joas-fariseukselle, koska tämä on Aramia rikkaampi.
Lea on tähän asti vastustanut isänsä tahtoa, mutta nähtyään Jeesuksen ja kuultuaan tämän puheita, nuori nainen omaksuu Kristuksen rakkauden opin sydämestään ja sielustaan ja päättää mukautua isänsä tahtoon. Liikuttuneena Sakeus haluaa myös tavata ihmeellisen Jeesuksen, ja kuten evankeliumikin kertoo, tämän kohtaamisen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

                                       VÄLIAIKA
                                                                       Kahvia ja leivos, kiitos!
 
 
Säilynyt on muutama harjoitusvihko, kuten, Isontalon Antti, laulu tulipunaisesta kukasta, historian tunti ja markkinatori, katselin niitä aamulla ja mietin että, pitää olla hyvä muisti, esimerkiksi Olavi, näytelmässä -laulu tulipunaisesta kukasta, on koko ajan näyttämöllä,
tarinoita esityksistä  on , niitä ei tässä kertoilla,
muistissani on myös sminkkivärien tuoksu ja se mainio pehmeys jolla oli hyvä sormin maalailla ja puristella alumiinituubeja, jonka aina joku aikuinen keskeytti ja näytti taivaan merkit, joten tunnistan esimerkiksi otavan tosi hyvin.
 
Sen sijaan mieleenpainuvina olen kokenut Porin mahtavassa, oikeassa teatterissa -Kolme iloista rosvoa, vaude, se juna ja se tulipalo ja ne laulut, siihen aikaan ei modernisoitu ajan henkeen näytelmiä kuten nykyään,
enää ei voi edes katsella elokuvia, radion kuunnelmat on niin outoja, että jos niistä pitää voi pohtia onko jalat nousseet jo pään päälle, elokuvien artikulaatio on sanatonta mutinaa, elokuvat alkaa yleensä sängyssä joka ilmeisesti on se halvin kuvauspaikka kun kameraa ei tarvitse siirtää, sama on tulossa teatteriin ja jotain vikaa on jos katsojan pitää poistua kesken näytelmän, kaipaan ihan oikeita järjellisiä töitä kuten näytelmä Arkkienkeli Oulussa jonka näin Jyväskylässä 2005, esitys oli niin onnistunut, että piti ostaa Anu Kaipaisen kirja johon näytelmä perustuu, näytelmä ei ollut helppo komedia vaan vaikeampi mietittävä, näytelmän ohjasi Kaisa Korhonen.
 
 
 
Ikoneissa on myös näyttelijöiden suojeluspyhä, Pyhä Genesius,
elänyt 250 -luvulla ja kuollut noin 303
muistopäivänä pidetään 25.8.
Pyhää ei mainita kalenterissa, hänestä kerrottu legenda kuvaa häntä koomisena näyttelijänä joka esittäessään keisari Diocletianukselle kristittyjen vastaista satiiria kasteesta kääntyi yhtäkkiä kristityksi. Hän julisti sen keisarille, joka raivostuneena määräsi hänet kidutettavaksi. Kun Genesius kieltäytyi kieltämästä uskoaan, hänet mestattiin, Genesiuksen legenda on sekoittunut pariin muuhun saman nimiseen pyhään, toinen heistä Arlesin piispa.
Olen maalannut ikonin joskus, aihe oli vaikea, sillä minkäänlaista kuvaa ei löytynyt vaan piti tutustua näyttelijän työhön 200-luvulla ja atribuutteihin joita voisi käyttää, en kuvannut aikoinaan valmista ikonia joten en voi sitä julkaista tässä.
 
NÄYTÖS ON PÄÄTTYNYT
Paitsi jos löydän tai saan viestiä teatteriin suhtautumisesta ortodoksisessa kirkossa.
 
 

 
 
 
 
 


maanantai 19. tammikuuta 2015

MELKEIN LUONTOKUVIA

Kylämme nettisivulla on julkaistu upea revontuli kuva,
itse näin eka kerran revontulia Porin ja Rauman välillä, luulin että varalaskukentälle oli sytytetty valot (Rauma), ei, olikin revontulia, laihan näköisiä kun kaupungissa on aina valosaastetta, niin ei näy kunnolla,
luontokuvista kylässämme on minulla ollut muutama läheltä piti tapaus, kerron tässä,

olin hakemassa kantarelleja, hiivin, juoksin, mutta aina ne kehnot ehti piiloutua, tulin autolle pettyneenä, hörpin kahvia autossa, yhtäkkiä auton eteen tupsahti viisi mustapyrstöistä lintua,
linnut seurusteli ihan auton edessä, halusin jo lähteä, ne ei siirtyneet mihinkään, soitin metsästäjä ystävälleni, kerroin että auton edessä taapertaa viisi mustaa lintua joilla isot pyrstöt ja punaiset leukaperät, että, mitä teen, oli ihan hiljaista, sitten hiljaa kuiskaten sanoi, -metsoja,  kysyi - onks sulla haulikkoa? no ei tietenkään, olen kasvis syöjä, onko kameraa? on, piirongin päällä, mummovainaan kuvan vieressä ja noi linnut nyt kävelee auton edellä, en niitä voi kotiinkaan paimentaa, on varmaan laitonta, puhelimessa kuului syvä huokaus ja ohje, metsot tai linnut ei yleensä hahmota autoa joten  ne tallustelee edellä, avaa auton ovi niin sitten häviävät, tein näin ja arvokkaasti linnut pyörsi vasemmalle ojaan ja metsään,

toinen tapaus, olin tarkistamassa ettei puolukoita ole metsässä, kuljin huolettomasti sähkölinjaa tienviittana käyttäen, kummallista, oli jonkun puolukkasanko kaatunut, ihme kunnei ollut kerännyt talteen, tarkastelin ja vilkuilin ympärilleni josko itse keräisin ne, kunnes, kunnes, kylmä hiki nousi otsalleni kun tajusin että olin karhun huussissa, apua, hiljaa edelleen huolettomasti kävelin takaisin autolle, matka tuntui ylivoimaiselta, yhtäkkiä muistin, en ollut hengittänyt, alkoi sellainen puhkutus, huohotus ja krohina, että viimeistään tässä vaiheessa karhu varmaan ajatteli jättää rauhaan stressilihaisen muuten maukkaan kasvispihvin, ja mukana ei tietenkään kameraa jotta olisi voinut ikuistaa kuinka melkein näin karhun, pidän siis nykyään kameran lähes aina autossa, paitsi silloin kun tarviin sen.

Kolmas tapaus oli kun eräänä päivänä johonkin aikaa päivästä seisoin kuin Lootin vaimo ihan vain huvin vuoksi ulkona, kun oli niin kaunista  ja silloin salamana ryntäsi kaivon kannelle lumikko, (tarkistin eläinkirjasta) voi mieletön, kyllä on kaunis eläin, siinä jotain ihmetteli, nousi takajaloilleen , esitteli itsensä minulle ja livahti tyhjään talliin, vau, kuva on mieleni kovalevyllä, ei jaettavissa fyysisesti, vaikka haluaisin, lähinnä siksi ettei kukaan usko ilman kuvallista todistusaineistoa.

Läheisin minulle on harakkani josta myös julkaisen kuvan, tapasimme jo kymmenen vuotta sitten, hänellä oli puoliso ja elämä auvoisaa, niin minullakin, kylässämme oli siihen aikaan lohilammikko josta sain myös minä pari lohta, siivosin niitä apukeittiössä ja kuinka ollakaan molemmissa oli mätipussi, lähdin hakemaan pakastusrasiaa sisältä aikoen pakastaa ne viikonlopun vieraille, mahtavaa,
tullessani takaisin harakka herra lennähti ulos apukeittiöstäni, minä nuori(böndeläinen) hölmö olin jättänyt oven auki ja herra harakka oli ahtanut itseensä molemmat mädit ja nyt naksutteli tyytyväisenä kuusen oksalla kertoen vaimolleen käyneensä ulkona syömässä ettei tarvii tehdä kotona ruokaa,
minä hypin tasajalkaa niin että, apukeittiön viereinen osaston lattia romahti lopullisesti ja kiuas ja pata kallistuivat ,koko tila meni uusiksi, myös piippu, voi veljet, en hyvällä silmällä katsellut tapauksen jälkeen herra harakkaa joka, joka vuosi esitteli uusia poikasiaan, tänä vuonna sitten keväällä huomasin että nyt ei ole asiat hyvin herra harakalla, olin päättänyt että yhtään lintua en ruoki, mutta kun löytyi pyrstösulkia ja oli niin onnettoman näköinen, ruokin harakkaa koko loppukesän ja alkutalven, ei päässyt oikein lentämään ja kuurokin tuntui olevan, nyt ei ole näkynyt vähään aikaan joten luonto on kai ottanut omansa.

tässä juonitellaan jotain, oliskohan penkillä vaikka mansikkaloora?
 
Lukemattomia luontokuvia on ottamatta, kuten karhu hevoslaitumella ihan taloni edessä jonka muut näki, vaan en minä ja kun eivät kuvanneet, en usko.
Nyt puhutaan paljon susista, niistäkin pitäisi olla jotain mieltä, mutta kun en ole nähnyt, en osaa sanoa mitään, ihan hiukset harmaantuu kun aina pitäisi päättää itse, vaikka olen vaaleilla valinnut päättäjät.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

ENKOLPION- PANAGIA

Enkolpion- rintakoru, rintariipusta käyttivät alkuaan niin maallikot, luostariasukkaat kuin papistokin 1400- luvulle asti, tämän jälkeen enkolpion on ollut vain piispalle ehdottomasti kuuluva varuste.
Enkolpioon on kuvattu Kristuksen Jumalanäidin tai jonkun pyhän kuva maalauksena, korkokuvana tai kaiverruksena.
Aiemmin enkolpion oli avattavan lippaan muotoinen jossa oli reliikki.
Venäjällä nimitetään piispan käyttämää enkolpiota panagiaksi.


Suomi sai uuden ortodoksisen piispan Ouluun 11.1. 2014 nimeltään Elia.

Korkeasti pyhitetty Oulun metropoliitta Elia
 
kuva Johannes Mäntymäki


Metropoliitta sai arvonsa mukaiset atribuutit ja niiden mukana juuri valmistuneen enkolpion, jonka on suunnitellut ikonimaalari, ikonikonservaattori, Antti Narmala, (huom. kummipoikani)

Tässä työkuvia ja valmis työ;

Alustava luonnos
 
hopeasepän piirros
 
                                                                        ametisti
 
 
                                                                      valmis ikoni


valmis työ
 
 
                                                                           valmis työ


Enkolpion mukana ojennettiin piispalle myös "tuoteseloste" joka tässä;

----------------------------------------------------------------------------------------

Esipaimen siunaa!

Tämän enkolpionin suunnittelussa on käytetty apuna 600-900 lukujen bysanttilaisia esikuvia. Suorakulmaista kehystä leikkaa kahdeksan pyöreää muotoa. Luku kahdeksan on ikuisuuden, illattoman päivän symboli. Neliötä on perinteisesti pidetty maailman ja ajan symbolina ja ympyrän on taas ajateltu symboloivan taivasta ja ikuisuutta. Neliön ja ympyrän, maan ja taivaan, leikkauskohta on Kirkko, niin instituutiona kuin rakennuksena.

Neljässä puoliympyrän-mallisessa kentässä ovat kreikkalaiset kirjaimet Φ Χ Φ Π. Ne tulevat sanoista Φως Χριστού φαίνοι πάσι, Kristuksen valo säteilee kaikille. Tunnemme lauseen osana ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa. Kyseinen lyhenne on osa kreikkalaisen perinteen mukaista analavosta, suuren skeeman vaatetta. Lyhenne esiintyy myös eräissä bysanttilaisissa ikoneissa, sijoitettuna piispan omoforin risteihin. Enkolpionin muoto symboloi siis Kristuksen Kirkkoa, joka säteilee Hänen valoaan neljään ilmansuuntaan, yli koko maanpiirin.

Jumalanäiti on kuvattu enkolpionissa poikkeuksellisesti yksin. Hänet on esitetty esirukouksessa Kirkon ja koko maailman edestä. Kuvaustapa on sama kuin Kristuksen taivaaseen astumisen ikonissa, jossa Jumalansynnyttäjä esitetään Kirkon symbolina, kirkkoäitinä.

Pohjoista ulottuvuutta enkolpionissa edustaa neljä pyöröhiottua ametistia, Lapin kiveä. Ametisti oli myös yksi kahdestatoista kivestä vanhan liiton ylipapin rintakilvessä.

Enkolpionin kääntöpuolelle on kaiverrettu jae psalmista 50 (LXX): "Luo minuun puhdas sydän, Jumala, uudista sisimpääni vilpitön henki." ja päiväys 11.1.2015


Is polla eti despota!

Helsingissä, pyhittäjä Antipa Valamolaisen muistopäivänä 10.1.2015

---------------------------------------------------------------------------------  



Hieno selostus, saada tällaistä tietoa on harvinaista, yleensä ojennetaan vain jotain, mistä kukaan ei tiedä mitään tai ei kehdata kysyä, ettei näyttäisi tietämättömyyttään.
Itse olin kiinnostunut ikonista ja Antti kertoi että ikoni on maalattu puulle , pohjustettu normaalisti ja tempera tekniikalla maalattu ja  olifoitu, kysyin miksi kun joutuu kolhuille altiiksi, eikö jokin kova lakka olisi parempi?, ei vaan kuten ikonissa, pinta pitää olla joustava, näin kestää pienet kolhut, ikoni on myös helposti irrotettava mahdollisia korjauksia, huoltoa varten, itse en tällaisia olisi osannut ajatella, mutta ikonikonservaattori ajattelee toisin.
Hopeatyö tehtiin Tampereella, Elina Huttunen, Korus Design, Tampere.



 

 

lauantai 10. tammikuuta 2015

VALASKALA

Lähestymme pikkuhiljaa vuoden tärkeimmän juhlan eli Kristuksen ylösnousemuksen edeltävää paastokautta, Kristuksen ylösnousemuksesta on muutama sitä ennustava ikoni ja symboli kuten kolme nuorukaista tulisessa pätsissä, profeetta Daniel jalopeurain luolassa ja Joona valaskalan vatsassa,
2000 luvun alkupuolella oli minulla eräs työtehtävä johon liittyi kyseisten ikonien maalaus, Joonan kohdalla minulla oli vahva tunne että, olen itse kokenut käynnin valaan vatsassa, tapahtuma on seurannut minua koko elämäni ajan ja jotenkin vaivannut alitajuisesti,
kaikki loksahti paikalleen kun Satakunnan kansa niminen päivälehti julkaisi 50 vuoden takaisen lehtijutun jossa paikkakunnalla vieraili sillivalas ja koululaiset pääsi katsomaan sitä ilmaiseksi,




muistan valaan hajun, se ei ollut kalan vaan tervan ja jonkun aineen sekoitus,
olinko seisonut valaan suussa, miksi? olin siihen aikaan 8 vuotias, en mitenkään yltiöpäinen, mutta utelias, olisinko noussut valaan suuhun katsomaan lähemmin ihmettä? en muista ketään muita paikallaolijoita, oliko mielikuvitukseni kulkenut omia teitään, vielä muistan että valas oli cyngeyksen koulun vieressä kentällä jossa oli yleensä tivolit, lehden mukaan valas oli kuitenkin esillä rannassa Shellin huoltoaseman vieressä, outoa,
Raamatussa kerrotaan kalasta, ei valaskalasta, eikä valaasta vaan suuresta kalasta, en tiedä kuinka olen aina pitänyt että kyseessä oli valaskala joka kuitenkin on väärä nimitys ja valas on nisäkäs, ei kala, lue tästä:

 

Joona rukoilee kalan vatsassa

1 Mutta Herra pani suuren kalan nielaisemaan Joonan. Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä.

2 Hän rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisuksissa

3 ja sanoi:

-- Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

4 Sinä heitit minut syvyyteen,
merten sydämeen,
ja virta ympäröi minut.
Sinun tyrskysi ja aaltosi
vyöryivät ylitseni.

5 Minä ajattelin: "Minut on sysätty pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä yhä tähyilen pyhää temppeliäsi kohti."

6 Vedet nousivat kaulaani asti,
syvyydet saartoivat minut,
kaislat kietoutuivat päähäni.

7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

8 Kun voimani jo raukenivat, minä yhä kutsuin Herraa, ja rukoukseni tuli sinun luoksesi pyhään temppeliisi.

9 Ne, jotka luottavat turhiin jumaliin,
hylkäävät ja pettävät sinut.

10 Mutta minä saan uhrata ja laulaa kiitosta sinulle. Minkä olen luvannut, sen minä täytän. Vain Herra voi pelastaa.

          11 Sitten Herra käski kalan oksentaa Joonan kuivalle maalle.

 
Valitan kuvan huonoa laatua, kuvassa siis Joona kalan suussa kädessä avattu kirjakäärö, jossa teksti;
VAIN HERRA VOI PELASTAA!
Alla näkyy käspaikka joka on tehty Joonaan ikonille ja siihen on kuvattu suuri kala.



Tämän halusin kertoa myös siksi kun usein pidetään Raamatun kertomuksia epätodellisina ja kuitenkin ne voi yllättäen kohdata myös tässä ajassa, vanhassa kuvassa näkyy kuinka mies seisoo valaan suussa, totta,
ortodoksisessa kirkossa suuren paaston merkittävin päivä minulle on pyhän Sakkeuksen päivä, Sakkeus nousi puuhun nähdäkseen Kristuksen, niin minäkin vahvistan uskoani muistelemalla Sakkeuksen tempausta kaiken epäuskon keskellä, Sakkeuksen päivää ei ole merkitty kalenteriin joka on tänä vuonna 18.1, ekumeeninen rukousviikko oli kyllä merkitty ja että on 32. Helluntainjälkeinen sunnuntai, Sakkeuksen tavoin haluan nähdä ja uskoa.

lauantai 3. tammikuuta 2015

PAKASTIN AUKI

Yö toi lumen, päivä toi tuulen ja myrskyn, oli aika avata vaarin henkseleillä köytetty pakastin ja nauttia kesän tuotoksia,
innoitteen sain myrskystä, mutta myös Veikko Huovisen kirjasta HAMSTERIT, olen joka syksy, alkutalvi lukenut sen siitä asti kun muutin tänne böndelle,
ohjeita olen noudattanut tarkasti ja myhäillyt kun vihdoinkin rommiruukku on täynnä ja kesän sato säilötty,
tänään siis aloitin jo varhain valmistelut, keitin Lidl kauppayhtiön ihan oikeita valmiiksi pestyjä yleisperunoita, Porista sain mukaani ihan oikeita silakoita, ei mitään ruotsalaisia vanhuksia , sulatin ne, kierittelin mämmimaltaissa ja ruisjauhoissa, sisälle laitoin omaa kasvattamaani tilliä ja vahingossa tappamaani pillisipulia, tein myös oikein suolatuista Pohjoiskarjalan metsistä kerätyistä sienistä salaattia johon laitoin omenaa, sipulia, valkosipulia, mustapippuria kaukomailta, kermaviiliä ja majoneesia,
tein myös pinaatti muhennosta johon tällä kertaa lisäsin emmental juustoa, muhennos toimii soossina sekä silakoille, että perunoille,
limppua väriltään kuin arabialainen yö leikkasin muhevat siivut ja päälle Englantilaista laakson henki cheddar juustoa, nimi oli outo, tämä on oma käännökseni, se voisi olla myös pontikka tai spiritismi, jälkimmäinen kyllä sopisi näin vuoden alkuun, tottakai olisin halunnut Lappi juustoa, mutta on alimmaisena pakastimessa joten nyt tyytyminen tähän,
lisänä oli tomaatti, minua varten lennätetty, olisin halunnut loistavan, hehkuvan, kirkkaan valon kasvattaman suomalaisen kasvihuone tomaatin, mutta ne on minulle liian kalliita, tietysti myös kokonaisia puolukoita,
juomaksi tietysti lähialueen lähdevesi,
kävin luomassa lumet tai siis loin, ei, tuntuu oudolta, työsin siis lumet pois kolalla, kola? naapuri kävi tekemässä isommat lumityöt ja antoi vinkiksi lumikolalle mihin aina jää lumet kiinni, suihkuttaa silikonispreillä, niin johan luistaa,
pönttöuunissa on tuli, tuuli humisee, vinkuu, pöllyttää lunta ulkona, mutta erakkolassa on hiljainen, uuden kirjan aika,
piti etsiä tähän myös jotain uuteen vuoteen liittyvää ortodoksisessa kirkossa, mutta valot vilkkuu siihen malliin että on syytä lopettaa, lisään jos löydän jotain.


 
LISÄYS
 
Joulupaasto kesti 40 päivää, tämän jälkeen seurasi juhlakausi 12 päivää, joka jatkuu siis vielä, hyvin usein jo joulupäivänä riisutaan koristeet, heitetään kuusi pihalle ja siinsesit oli, kyllä, juhlinta kun aloitetaan jo syyskuun pikkujouluilla niin kyllähän sitä kyllästyy, mutta ei , ortodoksisessa kirkossa juhlitaan vielä,
välillä vuoden vaihtuminen korostaa juhlintaa, vuoden raja ei ole Jumalan asettama, vaan meidän ihmisten,
meillä ortodokseilla kirkkovuoden ensimmäinen päivä on syyskuun 1. päivänä,
joulun juhlakausi loppuu Kristuksen kasteeseen-loppiaiseen 6.1,
olemme pitkän, raskaan joulupaaston aikana tehneet tilaa sydämessämme syntyvälle lapsukaiselle, nyt juhlakauden kautta valmistaudumme kasteeseen,
muistatko itse kastepäiväsi, itselläni kastetodistuksen mukaan oli joulukuun 2. päivä, profeetta Habakukin päivä, uuden elämäni ensimmäinen  päivä, kristuksen seurakunnan jäseneksi pääsemistä, kasteen kautta joka ei ole nimenanto palvelus.
Teen tänä vuonna tsasounaan profeetta Habakukin ikonin muistuttamaan kasteestani, ikoniin, johon tulee teksti:
 
"HERRA, MINÄ KUULIN SANOMASI JA PELÄSTYIN"

torstai 1. tammikuuta 2015

IKONIN PUHDISTUS

Eilen, uuden vuoden aattona valosou oli parhaimmillaan illalla ja noin klo 19 pimeni koko maailma, piti sytytellä kynttilöitä jonka seurauksena oli niin romanttisen näköinen huoneisto ettei sitä kestänyt hurttikaan joten menin yöpuulle klo 21 flunssan kera, aamulla oli sähköt palanneet ja tarmonpuuska iski, piti hävittää kymmenen vuotta vanha arkisto, eli vuosi 2014, siellä joukossa oli kirje jonka kummipoikani kanssa lähetimme ammattilaiskonservaattorille, julkaisen kirjeen tässä, kirjeen saaja on jo varmaan toipunut;


Jossain 5.5.2004
Olemme ..... ja ......., tehneet legendan todeksi. Aina puhutaan Vimin käytöstä ikonien puhdistukseen, mutta vasta nyt saimme sitä käsiimme. Vimi on kuulemma lopetettu, mutta ostimme sitä kultaa kalliimmalla hinnalla purkin ja iloiten voimme todeta jauheen hyvin puhdistavan. Tuntuu kummalta kuinka näin hyvän aineen valmistus on voitu lopettaa. Ohessa pari kuvaa lähikirkkojen ikonien puhdistuksesta.

Kesäterveisin

............... ja ...............

 
 

 
Löytäkäämme ilo vuoden alusta alkaen, pienistä arkipäivän asioista.