tiistai 13. kesäkuuta 2017

UUSINTA UUTTA
E
i tietenkään erakkolassa vielä, erakkolassa kunnioitetaan kaikkea mistä tykätään, myös vanhoja perinteitä, nyt kuitenkin kuuluu lännestä että kokolattiamatot on jälleen tulossa, mahtavaa, juuri kun ilmastoinnit on saatu kuntoon ja astmalääkkeiden myynti laskenut, nythän ulkona lautalattia tai kiveys on ihan harmaata usvaa, pitää olla ainakin puujäljiteltyä koivua terassi tai kuten edelläkävijä erakkolassa jossa kierrätetään kaikki, aidot uniikki käsinkudotut retromatot.
Kokolattiamattoihin pitää, tähän täytyy valmistautua ja siksi kerron,
kymmenen vuotta olen siirrellyt vanhoja räsymattoja paikasta toiseen, osa on kudottu muovikasseista, muovisista maitopusseista ja nailonpaidoista, osa on perinteisiä, tarjosin niitä museolle, kelpaa kyllä, mutta pitää olla pestyjä, ook koo, siis en päässyt eroon, nyt kun Fergusonin talvikoti & ruokala valmistui päätin levittää matot iloksemme hiekalle jonka tasoitin ja pikkuhiljaa poistelen mattoja roskiin, muoviroskiin ei voi laittaa kun on puuvilla sidos, itselleni ne ei räsymatot sovi sillä käytän vain aitoja polyesteristä valmistettuja itämaisin kuvioin olevia keveitä mattoja.


Kahvila asiakkaat saa ottaa mattoja mukaansa, mutta palauttaa ei saa. Vasemmalla ylhäällä näkyy muuten pyöreä matto jonka kohdalle tulee kassa, huomioi tämä.

Muistan -70 luvulta kun yhteen taloon laitettiin kokolattiamatto niin pidin siitä, siinä ei näkynyt mikään halkoa pienempi roska ja muutenkin oli lämmin, minkähän laisia ovat tulossa olevat mallit ja materiaalit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti