lauantai 28. lokakuuta 2017

ONKO PUHELIMESSA ITSE.......
Ei ole, näin voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, arvaa miksi? No se on sivuseikka tässä jutussa, aiheen sain eilen iltapäivä lehdestä kun rahastajapoika junassa oli haukkunut vanhusta kun tällä ei ollut älypuhelinta!


Puhelinpylväiden poistoa tontiltani

Aloitetaan alusta, aina kun tapahtuu jotain olen päikkäreillä niin nytkin, vuosi oli 2010, heräsin siihen kuin orava olisi kävellyt ulkoseinällä, nousin ihan ylös ja ikkunasta vastaani ei tuijottanut orava vaan nuori mies???, no, ajattelin kai tulee kertomaan asiansa kun löytää oven, ei tullut, ihan uteliaisuudesta katselin muistakin ikkunoista ja aika hyörinä kävi tonttini rajalla, ilman mitään ilmoituksia poistettiin puhelinpylväät ja johdot talon seinään asti.
Jo aikaisemmin oli pakottamisen makua kun lankapuhelimen maksut nousi 200%, oli siirryttävä kannettavaan puhelimeen, olin jo toki siirtynyt langattomaan, mutta pöytäpuhelimessa oli parempi ääni kuulovammalleni.


Minulla on ollut koko ajan sama Nokian malli jota käytän vain soittamiseen, kolmas on menossa, ostin juuri korjatun samanlaisen  varalle.

Nyt olen huolissani, kesällä sain jo viitteitä kun erakkolan viikolla kahvilassa joku kysyi voiko maksaa älypuhelimella?, mietin hetken, minkälaisella puhelimella kun minulla on jo ihan hyvä, voisin antaa kupin kahvia ilmaiseksi, puhelin olisi liian kallis maksu, ei varmaan löytyisi tarpeeksi pullaa.
Sain selityksiä, on olemassa sellainen toiminto, kun maksaa älypuhelimella, näkyy se heti myyjän pankkitilillä, näin ei tarvitse enää rahaa käteisenä, mutta molemmilla pitää olla älypuhelin, en tiedä, toivottavasti löytyy käteistä rahaa niin kauan kun puhelimeni toimii, olen ihan varma että tähän ollaan menossa, nämä älypuhelimet on kalliita, niille joilla ei sitä rahaa ole paljoa ja kun vain haluaisi soittaa.
Minulle ei paljoa soitella, ainoa ilo voi olla erilaiset kauppiaat joille minulla on aina aikaa, olen päättänyt jättää puhelimeni olemaan samassa paikassa, sillä joskus menee päivä kun haen sitä, eli jos en vastaa, kaikki on hyvin tai jos ei ole, et voi mitään, asun böndellä jossa ei ole palveluita missään muodossa.


Talo remontin aikana halusin sähköpylvään pois parkkipaikalta, jo aiemmin oli sähköjohdot tuotu maan alla talooni ja nyt kuulin että koko kylässä poistetaan pylväät ja tuodaan sähkö maan alla, hienoa, sitten meillä on koskematon kuvauksellinen luonto ilman häiritseviä pylväitä, linnut voi olla ihmeissään, mutta onhan minulla ainakin pyykkinaru jossa linnut voi levätä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti