sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

YHTEISÖ
O
len kuulunut elämässäni moneen yhteisöön, työelämässä, seurakunnissa, asuinpaikoillani ja yhdistyksiin. Viime aikoina olen ollut aina vain huolestuneempi yhteisöistä sivusta seuranneena.


Nuoresta asti mukana olleena erilaisissa kuppikunnista, sillä usein niistä on sellaisia tullut ja jotenkin tämä asia- aihe on muhinut pitkän aikaa mielessäni, siis kirjoitus, siis yhteisöt.


Valta
Aloitan kirjoituksen vallasta, sitä olen kokenut, valta on juovuttavaa, kuin söisi irtokarkkeja koko ajan, valtaan tulee himo, himo ohittaa vastuun, omat päämäärät menevät ylitse muiden, minä, minä...


Valta latistaa hyvät aikomukset, hyvät työt, hyvinkin nopeasti, ainakin jos työ on vapaaehtoista. Helposti kerää ympärilleen samaa mieltä olevia, mutta rikkaus on erilaiset mielipiteet ja kaikki voi tehdä toisin.

Kateus
Kateus on rasittavaa, pyhä isä Basileios Suuri kirjoittaa että, kadehtija kärsii kuitenkin enemmän kuin kadehdittava, mutta kateus pienistäkin asioista saa aikaan näkyvää pahaa, kateutta vastaan on taisteltava joka päivä.


Kateus näkyy joskus ulkoisenakin, mutta yleensä kateus on sisäinen pahuus. Kateuden syyt voi olla todella pieniä asioita joista paremman puutteessa syntyy valtavia ihmissuhteita myrkyttäviä asioita.



Rasismi
Rasismi ei ole aina sitä mitä luullaan, itse olen joutunut rasismin kohteeksi ortodoksisen uskoni vuoksi, se on toisinaan ahdistavaa, mutta joka päivä kuitenkin rukoillaan myös näin;

Armahda, Herra niitä, jotka minua vihaavat tai ovat minulle pahaa tai vääryyttä tehneet, ja pelasta heidät.


Yhteisössä rasismi voi ilmetä monien tavoin ja jopa hyväksytysti, yksinkertaisesti ei oteta mukaan mielipiteiden tai muuten kahvirauhaa häiritsevänä ihmisenä.

HALU
Monella ihmisellä on halu olla mukana, auttaa yhteisissä asioissa, jos yllämainitut otsikot täytetään on jäljellä vain valtaa pitäviä, kuppikuntia. Moni yksinäinen haluaisi toimia, mutta erilaisten ideoiden vuoksi ei pääse mukaan, koska aina on meillä ollut vappumunkit eikä mitään ihme uunidonitseja.


Ehkä siis kannattaisi miettiä ja antaa jouluruusunkin kukkia nyt, huhtikuussa.



30.4 Kuukauden kestänyt ongelma on itsellään korjautunut, kiitos huolestuneille.
Tiedoksi!
Tämä blogi on muuttunut hyvin vaivalloiseksi tehdä operaattorin puolelta, esim., nyt on kaikki tarvittavat otsikot on englanniksi ja ei auta vaikka kuinka haluaisi suomeksi, monta muuta pikkumuutosta on tullut, eli katsotaan kuinka kauan blogi pysyy kartalla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti